Musiikkisuositus: Burzum; Dunkelheit, Behemoth; Bartzabel ja Beherit; The Gate of Nanna
Käsiteltävät symbolit: Paholainen, pentagrammi, käännetty risti ja corpse paint.
Asiasanat: immersio, tabu ja normatiivisuus.
I condemn Christianity; I bring against the Christian Church the most terrible of all accusations that an accuser has ever had in his mouth. It is, to me, the greatest of all imaginable corruptions; it seeks to work the ultimate corruption, the worse possible corruption. The Christian Church has left nothing untouched by its depravity; it has turned every value into worthlessness, and every truth into a lie, and every integrity into baseness of soul.
Friedrich Nietzsche
Esipuhe
Kirjoitan tämän esipuheen ensimmäisiä rivejä pääsiäisenä 2019, kohta ilmestyvän Lords of Chaos -elokuvan aattona. Elokuva kertoo norjalaisia kauhistuttaneen Black metal -aallon tarinan, joskin fiktiivisessä muodossa. Kyseinen tapahtumaketju ”aloitti” surullisen kuuluisan Satanic panic -ilmiön, joka tartutti hulluudellaan koko maailman 80- ja 90-luvuilla. Termillä viitataan noin vuosikymmenen kestäneeseen älyllisen pimeyden ajanjaksoon, jolloin lähes kaikki vanhaan vihtahousuun viittaava sai aikaan moraalipaniikin, ja televisiossa sekä lehtien palstoilla nuoriso-ohjaajat tai diakonit kertoivat, mitä vanhempien pitää tehdä, jos lapsukainen piirtää koulun pulpettiin pentagrammin.
Elokuva perustuu samannimiseen kirjaan, joka ilmestyi 1998. Kirjan ovat kirjoittaneet Michael Moynihan ja Didrik Søderlind. Kirjan kansilehdessä mainitaan saatanallisen metallin verinen nousu tietoisuuteemme. Sanomattakin on selvää, että tällaisella markkinoinnilla ei pyritä edistämään tiukasti totuuteen perustuvaa teosta vaan kaunokirjallisempaa lähestymistapaa. Tästä huolimatta puritaanisimmat metallipäät ovat tuominneet Jonas Åkerlundin (Bathory-nimisessä black metal -orkesterissa soittanut muusikko) elokuvan vääristeleväksi ja tarkoitushakuiseksi. Kuitenkin on todettava, että kritiikissä unohtuu, että elokuva (ja kirja) perustuu osin tositapahtumiin – ei ole tositapahtumaa kuvaava dokumentti. Tulemme huomaamaan, että black metal -uskovaiset eivät aina ole tulkinnoissaan niitä loogisimpia, tosin maailman palaessa ympärillämme korkeaotsaisuutta ei voida pitää meidän muidenkaan hyveenä.
Joka tapauksessa tapahtumat menivät tiivistetysti näin: Euronymous-taiteilijanimen [sic.] ottanut nuori mies, Øystein Aarseth, perusti hyvin brutaalia musiikkia soittaneen yhtyeen vuonna 1984. Hän loi myös black metallille tunnusomaisen raastavan kuuloisen kitarariffin, siis sen ei-melodisen. Tuo musiikkityyli sai nimensä englantilaisen heavy-yhtye Venomin julkaiseman Black Metal -albumin (1982) mukaan. Venom-yhtye edusti Black metallin ensimmäistä aaltoa. Black metallin kaanoniin ei kuulu, että Black Sabbath tai muut heavymusiikin ikonit olisivat osa sen historiaa.
Venom halusi heavy metallin olevan tummempaa, ja yhtye oli ensimmäisiä, jotka käyttivät saatanallista kuvastoa, pseudonyymejä ja antikristillisiä sanoituksia. Tämä kombinaatio tuotti black metalliin sen estetiikan, atmosfäärin ja ideologisen perustan.
Vähän tämän jälkeen ruotsalainen Bathory jalosti musiikin tunnusomaisuutta vielä pidemmälle. Raaka ja kirkuva laulantatapa sekä myöhemmillä julkaisuillaan kehitetty low-fi tunnelma ovat vielä tänäänkin tunnettuja black metallin tunnusmerkkejä.
Ideologisesti Bathory toi skandinaavisen pakanallisuuden korostamisen musiikkisuuntauksen tunnusomaisuuteen mukaan. Tästä pohjasta (skandinaavinen mytologiakuvasto) toisen aallon blackmetallistit (1990-luvulla) siirtyivätkin sangen jouhevasti kansallissosialistiseen suuntaan. Eli kansallisuusaate ja nationalismi oli ymmärretty jälleen väärin. Natsi-ideologian tuomalla pikku lisämausteella toinen aalto implementoi black metallin pahamaineisuuden, kaikessa synkkyydessään. Sen piti olla rajumpaa, kieroutuneempaa ja mustempaa kuin mikään aiempi. Musiikki oli kirskuvaa, raskasta, likaista, synkkää sekä kuulijaltaan paljon vaativaa. Nyt oltiin kaukana Los Angelesin Sunset Stripin värivaloista tai kuten H (muusikko, jonka esittelen tarkemmin myöhemmin) asian ilmaisee: ”- - pastellisävyt ja hiuslakka ovat glam-rokkarille sama asia kuin Corpse paint Black metal -muusikolle.”
Venomin ja Bathoryn lisäksi vaikutteita haettiin yhtyeiltä, kuten Sarcofaco (nimi tarkoittaa ruumiinsyöjää) ja Blasfemy, jotka vaikuttivat erityisesti seuranneiden yhtyeiden sanoituksiin ja visuaalisen ilmeen kehitykseen. Ensimmäinen toisen aallon black metal -yhtye sai nimekseen Mayhem, mainitun Venom-yhtyeen yhden kappaleen mukaan. Mayhem toimii edelleen, ja mainitaan usein pahamaineisimpana yhtyeenä musiikin historiassa. Yhtyeen alkutaipaletta värittivät lukuisat henkirikokset ja kirkonpoltot. Esimerkiksi lyhytaikainen basisti Varg (oik. Kristian) Vikernes on myöntänyt ainakin kahdeksan kirkonpolttoa ja yhtyeen perustajan (Euronymous) murhan. Lisäksi yksi palomies kuoli yrittäessään sammuttaa yhden kirkon tulipaloa. Vikernes väitti murhan olleen itsepuolustusta, koska Euronymous, hänen mukaansa, suunnitteli Vargin murhaa. Poliisiraportissa kuvatut kymmenet takaapäin isketyt puukoniskut kielivät jostain muusta.
Varg teki itse myös musiikkia genren kivijalkoihin kuuluvan Burzum-projektinsa kautta, tosin pääosin vankilasta käsin, jonne joutui edellä mainituista rikoksista. Burzum on temaattisesti enemmän kallellaan norjalaiseen mytologiaan ja nationalismiin, kun taas Mayhem ammensi saatanallisista aiheista. Henkirikos johtui, tai ainakin siihen johtaneet tapahtumat saivat alkunsa, tästä ideologisesta ristivedosta, ja muutamista taloudellisista haasteista. Vaikka Vargin äiti tuki pojan musiikillista uraa rahallisesti.
Myös Mayhem-yhtyeen yksi laulaja sai surmansa, tosin oma käden kautta. Edeltäjä, taiteilijanimeltään Maniac, yritti hänkin itsemurhaa, mutta koska epäonnistui yrityksessään, päätti erota yhtyeestä vuonna 1988. Kun yhtyeen toinen, ruotsalainen laulaja Dead (Per Ohlin) ampui itseään haulikolla ja viilsi ranteensa auki (1991), osti samassa talossa asunut Euronymous kertakäyttökameran ja valokuvasi yhtyetoverinsa. Hän soitti tässä välissä yhtyeen basistille Necrobutcherille. Tämän jälkeen hän keräsi muutaman kallonpalan, ja vasta sitten soitti apua. Valokuva päätyi live bootleg -levyn Dawn of the blackhearts (1995) kanteen, ja kallon palat yhtyetovereille ja genren vaikuttajille kaulakoruiksi.(1) Kaulakorun saivat niin sanottu Black circle eli sisäpiiri, joka tarkoitti noin viittä parikymppistä teinipoikaa, jotka kokoontuivat Helvete-nimisen levykaupan kellarissa. Dead oli ensimmäinen toisen aallon blackmetallisti, joka käytti corpse paintia. Hän teki niin, koska todella halusi näyttää kuolleelta. Hän ei nähnyt itseään ihmisenä ja viilteli itseään jatkuvasti. Lavalle mennessään Dead kaivoi esiintymisvaatteensa ylös maasta, jonne oli haudannut ne, jotta hän haisisi mätänevälle esiintyessään. Hän myös keräsi pieneläinten raatoja maanteiltä ja haisteli niiden mätänemisestä lähteviä hajuja. Hän tunsi veren jäätyvän suonissaan. Tässä yhteydessä on kai puhuttava Julia Kristevan määrittelemästä abjektionaalisesta suhtautumisesta kehollisuuteen ja sen kätkemiseen. Corpse paint suomennetaan ruumismaalaukseksi, joka kuvaa tätä tavoitetta: näyttää ruumiilta. Kristevan muotoilema käsite abjektio kuvannee sitä psykologista tapahtumaa, kehon ja inhon kanssa leikkimistä, mitä corpse paint ja Deadin muu edellä kuvattu toiminta edustaa.(2) Itse sana abjektio juontuu latinankielisestä sanasta abicere, joka tarkoittaa pois heittämistä ja ranskankielisestä sanasta abject, joka tarkoittaa inhottavaa. Yleisen tulkinnan mukaan abjektiotaide tutkii niitä teemoja, jotka ylittävät ja uhkaavat käsitystämme puhtaudesta sekä soveliaisuudesta viitaten erityisesti vartaloon ja ruumiillisiin toimintoihin.(3) Tässä tapauksessa elävä ihminen haluaa näyttää kuolleelta. On kuitenkin huomioitavat, että tavoite ei ole näyttää kauhutarinoiden elävältä kuolleelta: fiktiiviseltä zombie-hahmolta, vaan toive on olla kuollut – ei performoida kuollutta. Kun Dead sitten tappoi itsensä, hän kirjoitti itsemurhaviestiinsä ”pahoittelut verellä sotkemisesta, juhlat alkakoon”.
Taustaa
Faust
Tämän kappaleen alaotsikko viittaa Emperor-yhtyeen samannimiseen rumpaliin (oik. Bârd Eithun), joka tuomitiin 1992 Lillehammerissa tapahtuneesta homoseksuaalin kuolemaan johtaneesta puukotuksesta vankilaan.
Pahamaineisen musiikin ja saatanallisen kytköksen lisäksi black metallissa kiehtoo sen mielikuvituksekas kuvasto. Joskus mielikuvitus saa niin suuret demoniset siivet, että sisäisiltä ristiriidoilta ei voi välttyä. Yksi black metallin kiehtovia piirteitä ja samalla voimakkaimpia sisäisiä ristiriitoja on sen voimakas puritaaninen eetos: veri, isänmaa ja kunnia. Kuitenkin musiikkisuuntaus toivoo tuhoa, kylmyyttä ja kuolemaa – kaikille. Tässä on jotain nietzscheläisen tuttua ristiriitaisuutta, jonka Nietzsche itse selvitti tappamalla Jumalan, jolloin moraali on taas ihmisen itsensä määriteltävissä, ja doktriini on vapaasti uudelleen kirjoitettavissa. Oletan, että sisäinen ristiriita on sovitettavissa siten, että se heijastetaan ulkoisiin ärsykkeisiin, jolloin moraalista problematiikka ei tarvitse ratkaista liikkeen sisältä päin, vaan ongelman luovat ulkopuoliset. Ongelman ratkaisu vaikuttaa hieman samalta kuin keskiajan luostarielämässä suositut Petojen kirjat eli Bestiaarit. Kirjojen avulla munkit opettivat moraalia symbolitasolla, jolloin vaikeat tai abstraktit ongelmat voitiin selittää vertauskuvallisesti. Muutoin muutamat uskonkappaleet olisivat olleet hieman vaikeita selittää loogiseksi ja hyveelliseksi totuudeksi, johon kannatti uskoa.
Ne, jotka eivät ymmärrä, ovat ulkona kuvitteellisesta sisäpiiristä. Tällöin ongelmakaan ei ole sisäinen vaan ulkoinen, minkä seurauksena vastuu ristiriidan sovittamisestakaan ei ole genren oma ongelma. Itse asiassa voidaan sanoa, että tämä ristiriita on aiheuttanut mielenkiintoisia kollaaseja, pastisseja ja parafraaseja siinä määrin, että viittausten kerroksellisuus vaikuttaa jopa paikoin innovatiiviselta. Black metal -kulttuurin harjoittajat ovat todellisia Lévi-Straussin lanseeraamia villejä ajattelijoita.(4) Minä en ainakaan tiedä mitään muuta yhtyettä kuin ranskalaisen Gojiran, joka olisi jo pitkään käsitellyt luontosuhdettamme ja ympäristöasioita teemoissaan.
Äärimetallia ja tähän musiikinlajiin kuuluvaa kulttuuria tutkinut sosiologi Keith Kahn-Harris kertookin, että yleisesti äärimetallimusiikin varjon alla oleilevat yhtyeet tekevät ”omaa juttuaan” välittämättä suuren yleisön makumieltymyksistä ja sovinnaisuudesta.(5) Samaa todistaa suomalainen muusikko Werewolf ‘kin Perttu Häkkisen haastattelussa, jossa kertoo black metallin voivan hyvin juuri undergroundissa.(6) Tosin on todettava, että suomalainen black metal on tänä päivänä suositumpaa kuin koskaan.
Myös moraalin ja sovinnaisuuden rajoja black metal on koetellut. Filosofi Timo Vihavainen yrittää herätellä jopa valistusajan filosofit hämmästelemään Tuska-festivaalien yleisöä, joka hänen mielestään edustaa roomalaisten bakkanaalien loppunäytöksen fauneiksi pukeutuneita elostelevia bacchuksia. Festivaalivieraiden lävistykset ja kasvomaalaukset alleviivaat maailma järjettömyyttä ja ovat merkkejä lopun alusta.(7)
Länsimaiden tuhoa on ennusteltu aika ajoin. En usko, että musiikkifestivaalien kävijät ovat sen suurempi merkki tulevasta perikadosta kuin me muutkaan. Pentagrammin tatuoiminen olkapäähän ei tee ihmisestä sen destruktiivisempaa kuin maastoautollaan ajavasta pukumiehestä tai YouTube-videoitaan katsovasta teinistäkään. Ja nyt (länsi)maiden tuhon syyn tiedämme paremmin. Olisimme ehkä voineet ottaa Gojiran sanoitukset hieman vakavammin, hieman aiemmin. Voisi kai jopa sanoa, että Vihavaisen tekstissä on samaa fetisoivaa toivetta olla tuhon airut, kuin Satanic Warmaster yhtyeen Werewolfillakin hänen laulaessaan Carelian Satanist Madness -levyllään verestä ja kunniasta (2005). Ei sen tyhmempää tai älykkäämpääkään. Ei sen oudompaa tai erilaisempaa. Muusikko ja lyyrikko Werewolf onkin todennut, että on tehnyt sanoitukset sellaisiksi, että niitä ei voi sivuttaa. Hän jatkaa, että ei ole todellakaan sivuutettukaan.(8) Liekö Vihavaisen tuomion tekstissä sama tavoite? Keinot ovat ainakin lähes samat.
Kuoleman, tuskan, mustan ja kylmän lisäksi black metal on niitä harvoja taidelajeja, joka edelleen häikäilemättä pyrkii hyödyntämään ja rikkomaan yhteiskunnan viimeisä tabuja, kuten kansallissosialismia. Anthony Julius on jakanut tabujen rikkomisen kolmeen osaan: poliittiseen, interrogatiiviseen ja innovatiiviseen.(9) Tässä yhteydessä innovatiivinen tabujen rikkominen on lähimpänä sen toiminnan määritelmää, mihin black metal ilmeisesti pyrkii. Tosin jumalapilkkamielessä voidaan määritelmää venyttää myös poliittisen tabun rikkomisen puolelle, kuten Juhannustansseissa kävi.
Taidekontekstissa innovatiivinen tabujen rikkominen on leikittelevää (abjektio) ja jättää tabut omaan arvoonsa. Ei anneta tabulle arvoa. Kielletään moraaliset auktoriteetit. Tosin moni muusikko käyttää esimerkiksi natsikuvastoa, koska siinä on heidän mielestään jokin muinaisempi merkitys, mutta se taitaa olla lievää itsepetosta. On mukavampi leikkiä kaikella rajulla, ja tietyissä rajoissa se heille suotakoon.
Symbolitason leikistä oli myös kyse, kun Oulun vuonna 2018 vihitty piispa Jukka Keskitalo käveli kirkkoon mustassa kaavussa ja hiipassa, jossa oli käännetty risti. Tapaus aiheutti kohun lehdistössä, koska ihmiset tulkitsivat symbolin väärin eli he eivät tunnistaneet yhtä kirkon perinteistä symbolia.(10) Symbolin merkitys ja sitä kautta selitys asulle on hyvin yksinkertainen: alun perin risti käännettynä on Pietarin itselleen valitsema risti, koska hän katsoi, ettei ole Jumalan pojan symbolin arvoinen. Pietari perusti voittajauskonnon, joten Oulun piispan asuvalinta on varsin sopiva ja ymmärrettävä.
Kielitoimiston sanakirjamääritelmän mukaan tabu on pyhän tai uskonnollisen kieltämistä tai vahingoittamista eli moraalisen arvostelman mukaan kielletyn toiminnan harjoittamista. Tabun määritelmän tähän musiikkigenreen ja sen kontekstissa oleviin ilmiöihin, kuten symboleihin, voi hakea sitä kautta, että musiikkilaji pyrkii itsessään olemaan asenteeltaan mahdollisimman nihilististä. Tarkemmin määriteltynä voidaan tukeutua Oswald Spenglerin nihilismin kolmijakoon. Tässä jaossa faustinen nihilismi toivoo hävittävänsä ihanteet. Tämän ajatuksen filosofisina esimerkkeinä Spengler mainitsee Marxin, Ibsenin ja tietysti Nietzchen.(11) Tämä käsitys implementoituu black metal -muusikoiden asenteissa. Hyvin usein he kieltävät minkään musiikillisen pohjan olemassaolon. Ei ole ikään kuin mitään ennen, ja jos olen ymmärtänyt oikein, olisi toivottavaa, että mitään muuta ei tulekaan. Nihilismi näyttäytyy niin ikään kristinuskon arvojen ja länsimaisen kulttuurin kieltämisenä. Arvottomat ystävyyssuhteet ja muu hedonistinen käytös eivät myöskään tähän kylmään maailmaan sovi. Katkeruus ja misantropia ovat ajavia voimia. Raaka musiikillinen soundi ja hirvittävä visuaalinen kuvasto alleviivaavat fukuyamalaista historian ja ihmisen loppua.(12) Kuten nykyisin tiedämme, tämä postmodernin filosofian muotiajatus vaikuttaa pilkatun vieraalta, mutta black metallin eetokseen ja 1990-luvulla luotuun lajityypin kaanoniin se sopii täydellisesti. Altruismi on vihoviimeinen kirosana. Yhteisen hyvän kannattelulle ei ole mitään syytä tai perustetta. Kuolemaa ja epäonnea toivotaan niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet. Kulttuurisota on ainoa tie.
***
Mikään ei ole pyhää, mikään ei ole pysyvää – mikään ei ole tabu. Ja kuitenkin on jotain pyhän kaltaista tai arvokasta. Genren kuvastossa lainataan tarustoja, historiaa, fantasiaa ja propagandaa, ihan surutta. Usein vaikuttaakin siltä, että monet yhtyeet ovat tietoisesti siirtyneet käyttämään natsikuvastoa, koska sillä tavalla ihmisiä voi edelleen järkyttää. Yksi nyky-Suomen puhutuimmista yhtyeistä onkin Goatmoon, joka peittelemättä on NSBM-yhtye eli national sosialist black metallia.(13) Mutta miksi on aatteita, jos ei ole mitään perustaa tai pysyvää? Mitä tarkoittaa olla uskollinen omille periaatteilleen, jos kuitenkin toivoo tuhoa ja kaaosta? Ikäheimonen on edelleen kertonut Perttu Häkkisen haastattelussa kyseisestä musiikin tyylilajin määritelmästä siten, että black metallia voidaan kutsua immersiiviseksi taiteen lajiksi.(14) Miten luoda immersiivistä taidetta, jos kaikki pitää vieraannuttaa ja eristää? Kaikki tämä sisäinen ristiveto aiheuttaa välillä niin suurta draamakomediaa, että siitä on pakko pitää. Sisäisestä kaaoksesta syntyykin sellainen keitos, jota voidaan kutsua kiehtovan upottavaksi maailmaksi. Sitä ei tarvitse analysoida sen enempää. Tai jos haluaa analysoida, niin suosittelen, että ei ota ainakaan psykoanalyyttista lähestymistapaa, koska silloin löytää itsensä todella mustan pyörteen sisältä.
Taiteen tutkijana minua tietysti kiehtoo tämän musiikkityylin rikas kuva-aineisto ja aion tässä artikkelissa perehtyä black metallin visuaaliseen ilmeeseen. Tarkemmin määriteltynä muutamiin tämän alakulttuurin keskeisiin symboleihin, jotka ovat paholainen, pentagrammi, risti (käännettynä) ja corpse paint. Symbolin määritelmässä tukeudun semiootikko Ferdinand de Saussuren (1857–1913) käsitykseen siitä, että kun kieltä käytetään kuvaamaan asiaa, joka ei ole tässä, niin silloin kyse on symbolista.(15) Tällöin entiteettinen Saatana voi käydä symbolista, samoin kuten tunnettu kuvio pentagrammikin.
Black metal -musiikkigenreen liittyvän ikonografian tarkastelu
Tulkitsen black metallin symboleita ikonologisen metodologian avulla, jossa pyritään selvittämään symboleiden kulttuurisia taustoja ja tutkitaan symbolien muotoaiheita sekä tulkitaan analyysin alla olevia teoksia. Metodi pohjautuu Erwin Panofskyn luomaan tulkintamalliin (Studies in Iconology, 1939), jossa analyysi tapahtuu kolmiportaisesti: Ensin perehdytään itse muotoaiheisiin ”inhimillisen ja käytännöllisen tietämyksen nojalla”, tässä tapauksessa symbolien ja merkkien muotoaiheisiin. Tätä analyysin vaihetta voidaan oikaista tyylikausien tuntemuksella. Tämän jälkeen tulkitaan ja pyritään tunnistamaan symbolin tai symboleiden taustalla vaikuttavat kulttuuriset lähteet ja niiden kautta kulttuuriset sekä yhteiskunnalliset merkitykset ja tunnistetaan niiden vertauskuvat eli allegoriat. Tätä vaihetta kutsutaan ikonografiseksi vaiheeksi.(16)
Ikonografia tarkoittaa taideteoksen aiheen ja merkityksen tutkimista. Termi on johdettu kreikan kielestä, ja sana (e)ikon tarkoittaa kuvaa. Alun perin ikoni oli Kristuksen kuva maalattuna puupanelille.(17) Ikonografiselle kartoitukselle on tunnusomaista, että se pohjautuu tekstilähteisiin. Ikonografiassa onkin merkityksellistä kirjallisten lähteiden ja niiden sisältämien teemojen sekä käsitteiden tuntemus. Tässä tekstissä vertailen esimerkiksi sitä, miten Paholaista on kuvattu eri aikoina. Viimeisessä vaiheessa tulkitaan symbolit. Toisin sanoen pyritään tulkitsemaan symboleille niiden oikeat merkitykset eli mitä kukin merkki tarkoittaa niiden kulttuurisessa kontekstissa. Tätä kokonaisuutta kutsutaan ikonologiseksi kartoitukseksi.(18)
Päädyin ikonologiseen metodiin, koska se sopii, näkemykseni mukaan, parhaiten uskonnollisten tai ideologisten kuvien tulkintaan. Jätän lukijan päätettäväksi, tulkitseeko black metallin hengellisyydeksi vai näkemykseksi. Olenkin tekstin alussa kertonut hieman kontekstuaalisia lähtökohtia tälle ilmiölle, joten voinemme siirtyä analysoimaan itse symboleita. Käsitteellisiä lähtökohtia tässä tekstissä ovat tabu ja symbolit itsessään. Symboleiden tunnistamisessa ja niiden merkitysten ymmärtämisessä, juuri tässä kontekstissa, olen kaivannut hieman apua. Tämän ongelman olen ratkaissut haastattelun kautta. Haastattelin tätä artikkelia varten tamperelaista musiikin tekijää ja kulttuurin harjoittajaa H:ta. Hänellä on pitkä kokemus black metallin kulttuuripiiristä ja olen tuntenut hänet usean vuoden ajan. Hänen omasta toiveestaan käytän hänestä tässä yhteydessä nimimerkkiä H. Halusin kysyä H:lta, mitä käsitellyt symbolit hänelle merkitsevät. On aivan eri asia virittäytyä akateemiseen sisältökeskusteluun ja lukea lähteitä kuin kysyä kontekstissa sisällä olevalta, mikä näissä merkeissä vetoaa. On sanomattakin selvää, että H:n tie vasemmalla puolella on alkanut musiikin kautta, mutta mikä on saanut H:n kaltaiset ihmiset sitoutumaan tähän äärimetallin genreen ja sen kuvastoon niin, että he haluavat kantaa mustan metallin merkkejä vaatteissaankin? Haluankin tässä alussa jo kiittää H:ta hyvin arvokkaista vastauksista.
Paholainen (Azazel)
Bathory-yhtyeen levyn kansikuvaa mukaillen.
Suuri panettelija, perkele, paholainen (kreik. diabolos) eli helvetin ruhtinas. Saatanan persoona käy hyvin esille Raamatun Jobin kirjassa, jossa hän koettelee Jobia. Hänen ulkoinen olemuksensa tosin vaihtelee aikojen saatossa. Yleisimmin kointähteen liittyvät ulkoiset attribuutit Suuren symbolikirjan mukaan ovat korppikotkan nenä, eläimen korvat ja talttamaiset hampaat. Kuoleman symbolina hän kantaa vasaraa.(19) Tässä kohdassa pitää jo pysähtyä. Ainakaan minun mielikuvani perkeleestä ei sisällä edellä mainittuja, joten tämä kertonee jo, miten moni-ilmeisestä hahmosta on kyse.
Faustin tarinassa tohtoriparka tekee sopimuksen Mefistoteles-nimisen hahmon kanssa, joka kertomuksessa edustaa paholaista. Tästä tarinasta on tehty myöhemmin useita kulttuurisia muunnelmia, tulkintoja ja sovituksia. Yhtä monta kuvausta lienee tehty itse alisen herrasta.
Mihail Bulgakovin romaanissa Saatana saapuu Moskovaan (1966) pimeyden ruhtinas on vastaavasti ottanut mystisen taikuri Wolandin hahmon, jota seuraa demonisten olentojen joukko ja joka jakelee katteettomia lahjoja. Nykyisessä populaarikulttuurissa paholaista on kuvattu myös aristokraattisena herramiehenä, eroottisena viettelijänä tai verenhimoisena punaisena petona.
Punainen väri liittyy viekkauteen, ilkeyteen tai arvaamattomuuteen assosioitumalla punaisiin eläimiin, kuten kettu, käki, orava tai punaiset linnut.(20) Punaista väriä käsittelen lisää tuonnempana. Keskitytään tässä yhteydessä kuitenkin siihen Saatanan arkkityyppiseen kuvaukseen, joka usein näkyy black metallin kuvastossa. H:lle paholainen taas edustaa hengellisyyttä ja ainaista läsnäoloa.(21)
Paholaisen ensimmäinen kuvaus mainitaan usein erään keskiaikaisen käsikirjoituksen yhteydessä. Kirjoitus on nimeltään Codex Gigas. Yhdellä kirjan noin puolen metrin kokoisella sivulla on kuvitettuna vihreä paholainen, jonka mainitaan auttaneen kirjan kirjoittamisessa, ja näin ollen kirja tunnetaankin yleisemmin Paholaisen Raamattuna. Tässä kirjassa paholainen esiintyy suurin piirtein samassa kuvallisessa muodossa kuin se tunnetaan nykyisinkin: sarvekas, pitkäkyntinen piruhahmo, jolla on hyvin ilkeä ilme. Paholaisen kuvaamisen esikuvina on käytetty wiccojen palvomaa sarvipäistä Cernunnosta, roomalaisen taruston faunia tai ennen kaikkea kreikkalaista metsän ja hedelmällisyyden jumalan Panin kuvaamistapaa. Tarujen mukaan Pan-jumala säikytteli mielellään matkalaisia. Tästä hänen pyhyytensä aiheuttamasta tunnetilasta tuleekin nykykielen sana paniikki. Hätääntynyt olotila, jota nykypäivän pirut, black metallin artistit arvatenkin myös tavoittelevat.
Miten paholainen siis todella nykyisin kuvataan? Hänellä on Panin hahmosta tuttu pukin alaruumis: karvaiset jalat ja kaviot. Sukupuolielimiä on kuvitettu hahmolle harvoin. Hirviöllä on usein nahkaiset siivet, jotka on nähty esim. Gustave Doren (Miltonin Paradise Lost) karkotettua enkeliä kuvaavissa kuvituksissa. Suuressa symbolikirjassa kerrotaan, että tällä korostetaan eroa Jumalalle kuuliaisina pysyneihin enkeleihin. Hahmolla on myös pukin häntä, jonka pää on terävän keihäänkärjen muotoinen. Jossain kuvissa hahmon toinen jalka on ihmisen tai hevosen, kuvaamassa hajottajan luonnetta. Joskus hahmo on kuvattu lohikäärmeenä, käärmeenä tai leijonana. H:lle paholainen näyttäytyy monikasvoisena, illuusion vihollisena, jumalana. Paholainen on tavattukin kuvata kolmikasvoisena.(22)
Karkotettu tai langennut enkeli oli Lucifer, Aamuruskon poika. Jumalan (aiemmin) lähin enkeli, valon kantaja. Ajan myötä Lucifer kerrytti itseensä kateuden Jumalan poikaa kohtaan ja koki tulleensa kohdellusti huonosti, ja näin hän kääntyi Jumalaa vastaan. Hänet karkotettiin ja hän otti uuden nimen Saatana (joka on Hepreaa ja tarkoittaa vastustajaa). Hän löysi uuden kodin, joka oli Helvetti, ja ilmeisesti uuden ulkomuodonkin. Ulkomuotoon kuuluivat mainitut pukin parta, pukin sarvet ja mahdollisesti pentagrammi piirrettynä otsaan. H:n mukaan paholainen edustaa ennen kaikkea vapautta, kahleiden rikkomista, ja hän on vastustaja.
Huomautan tässä, että edellä mainittu kuvaus sotketaan usein Eliphas Levin (1854) lanseeraamaan Babhomet-kuvaan, mutta erona on, että Levinin kuvassa olennolla on naisen yläruumis ja pentagrammi on yksi sakara ylöspäin sekä olennolla on soihtu päässä. Babhometin kädet muodostavat hermetismin merkin toisen käden osoittaessa ylös ja toisen alas etu- ja keskisormien ollessa ojennettuina. Tällä asennolla on hyvin vähän tekemistä nykyisen pirunsarvitervehdyksen kanssa. Toisessa kädessä ”oikealla” Saatana-hahmolla on usein atrain tai mainittu vasara, kun taas Babhometillä niitä ei ole, vaan Babhometilla on sylissään caduceus-sauva, joka tunnetaan nykyisin lääketieteen symbolina.
Tämä tai nämä kuvat ja niiden sekoitukset ovat meille tuttuja, mutta ne eivät kuvaa todellista entiteettiä, ja kuvaus on näin ollen tulkittavissa ennen kaikkea symboliksi. Tätä symbolia on todennettu eteenpäin mainitulla pirunsarvia kuvaavalla käsimerkillä. Tämä käsimerkki on peräisin latinalaisesta kulttuurista, jossa sillä on ollut pahaa silmää poistava ominaisuus. Heavy-kulttuuriin pirunsarvimerkki tuli Ronnie James Dion käytettyä sitä Black Sabbath
-yhtyeen laulajana.
Paholaisen kuvaaminen on niin moninaista, että enempää kuvaavia määreitä on merkityksetöntä antaa, mutta perusmielikuva ilmeisesti on enemmän tai vähemmän yllä kuvitetun kaltainen. Variaatioita tästä ilmentymästä löytyy useita. Myöhemmin hahmoon on liitetty myös punainen väri. Keskiajalla paholaisen väri oli vihreä. Ymmärtääkseni vihreä on myrkyn ja myrkyllisyyden väri, ja näin ollen sitoutuu käärmeallegoriaan.
Punainen on yksi kristillisistä liturgisista väreistä. Väri liittyy helluntaihin ja marttyyreihin. Toisaalta punainen on nykyisessä symbolijärjestelmässä varoituksen ja aggressiivisuuden väri. Tätä kautta väri on varsin sopiva sielunviholliselle. Poliittisessa kontekstissa värin voidaan katsoa liittyvän sosialismiin, ja sitä kautta myös kansallissosialismiin.
Punainen on myös kuumuuden ja tulen väri. Näin se on yhdistettävissä paholaisen ”kotiin” ja liittyy entiteetin tai symbolisen hahmon nykyiseen olemukseen. Muradova kertoo, että muinaisen irlantilaisen folkloristiikan mukaan paholainen on liitetty punaiseen, erityisesti puhutun kielen kautta. Punaista ja pirua merkitsevät sanat ovat olleet lähellä toisiaan. Myöskään veren konnotaatiota ei voida laskea pois.(23) Ilmeisesti samasta syystä esimerkiksi punatukkaisia on pidetty epäilyttävinä, minkä väitteen voin allekirjoittaa henkilökohtaisesti. Satanistit nykypäivänä pitävät punaista väriä erittäin merkityksellisessä asemassa: punainen väri viittaa itsensä rakastamiseen.
Punaisen värin lisäksi pirulla on siis sarvet, kaviot ja häntä. Pirun sarvet ja kaviot symbolille tulevat kreikkalaisesta ja roomalaisesta jumaltarustoista. Ne ovat klassisia esimerkkejä olennon sekasikiömäisyydestä ja näin ollen tekevät olennosta kauhistuttavan. Tähän luonnottomuuteen on lisätty paholaiselle häntä, jonka pää muistuttaa keihäänkärkeä. Hännän symboliikka on helppo jäljittää paratiisin käärmeeseen, sen paratiisin, joka on kadotettu.
Azazel on siis pääosin psykologinen ilmiö, mutta sillä on jonkinasteinen olemus, jopa okkultisteille. Tämä ontologinen määritelmä on hieman haastavaa, mutta jos yleistäen totean, niin se on ulkoinen, toiseutta edustava hahmo, johon voi halutessaan saada yhteyden. Tämä toki vaatii olemuksen hyväksynnän. Tarkoitan, että yhteyden toivojan on lähtökohtaisesti hyväksyttävä entiteetin tai olennon olevaisuus todellisuudessa, jotta siihen voi aktuaalisesti ottaa yhteyttä. Ymmärtääkseni saatanapalvojat myös odottavat olemuksen sallivan yhteydenottamisen, joten kommunikaation täytyy olla ainakin osin dialogista, eikä se voi olla jumalhahmon monologia. Muistutettakoon, että satanistit kokevat hahmon puhtaasti symbolisena(24), mutta kuten todettua käsittelyssä olevassa kontekstissa hahmoon voi liittää muutakin kuin symbolisen ulottuvuuden. Paholaisen hahmon suosituin kuvaus siis lienee esittämäni kuvan kaltainen.
Pentagrammi
Pentagrammi on niin monisäikeinen ja vanha symboli, että tässä yhteydessä tietty rajaus lienee paikallaan. H:kin mainitsee tämän symbolin yhteydessä heti esoterian, vasemman käden polun ja okkultismin(25), joten suunnat, joihin voisi tämän symbolin selittämisessä lähteä ovat niin moninaiset, että pidättäydyn puhtaasti black metallin kontekstissa.
Käsittelen kuviota satanismin perussymboliikalle perustuneen pentagrammin olemuksen mukaan. Uskontotieteelliset, matemaattiset tai tähtitieteelliset tulkinnat jätän suosiolla muiden tulkittaviksi. Nykyisin tunnetuin pentagrammi, joka liitetään pimeisiin voimiin, on kaksi sakaraa ylöspäin oleva viisisakarainen tähtikuvio, kuten kuvassa. Jos tähtikuvion sisällä on suuren vuohen kuva, niin tätä symbolia kutsutaan Babhometin sinetiksi. Pentagrammi on, ristin ohella, varsin vastavoimallinen kuva; sitä voidaan käyttää moneen tarkoitukseen, hyvään tai pahaan. H kuvaa pentagrammia Pyhäksi kuvioksi. Näin ilmeisesti onkin. Black metallin parissa tällä symbolilla tuntuu olevan muita vahvempi ”aura”, jos näin voidaan sanoa. Sen merkitys on hyvin voimallinen. Siinä missä Saatana-kuvasto on tulkinnanvarainen, häilyvä, hajanainen tai ristiriitainen, pentagrammi on pysyvä, tunnistettava ja voimakas.
Kun pentagrammi on vastaavasti piirretty yksi sakara ylöspäin, sen tulkitaan kuvaavan kädet levällään seisovaa ihmishahmoa, kuten Da Vincin kuuluisa piirros Vitriviuksen mieskin. Näin ollen saatanallisen pentagrammin voisi tulkita kuvaavan pää alaspäin olevaa ihmistä, tai jos mytologinen sisällöntulkinta viedään vielä pidemmälle, se voi kuvata alas putoavaa enkeliä, langennutta enkeliä. Näin ollen symbolin latautuneen arvon black metal -muusikoiden parissa voi ymmärtää helpommin. H:n tulkinnassa pentagrammi onkin aamutähden merkki. Se tarjoaa symbolisena arvona vastavoimaa vastaavalle, ”hyvälle” merkille.(26)
Jotkut symbolitutkijat tarjoavat merkin nimelle myös kantasanaksi Pan-jumalan nimeä. Tämä konnotaatio on kuitenkin hieman harhaanjohtava. Todellisuudessa nimi tulee kreikan kielestä: viisi (penta) viivaa, joista tähtikuvio muodostuu.
Käännetty risti
H selittää merkin olevan sekä kristinuskon käyttämä että sitä pilkkaava symboli. Hänen mukaansa käännetty risti on genren estetiikassa varsin olennainen, joskin hänen mukaansa se valitettavan usein jää vain shokkiarvon ja provokaation tasolle.(27) Pyrin tässä selittämään auki symbolin merkitystä black metallin kontekstissa.
Käännetty risti on yksiselitteisesti vastavoima oikein päin olevalle ristille, siis sille, jossa vaakapiena on ristin pystypuun keskikohdan yläpuolella. Tälle symbolille muita nimiä ovat miekkaristi ja luciferiristi. Se ilmenee pelkistetyssä ristimuodossa, kuten myös krusifiksina, jossa ristin päällä on Jeesus-hahmo ristiinnaulittuna. Miekkaristi voidaan ajatuksellisesti liittää väkivaltaan ja Luciferin ristin tarkoitus on olla merkkinä langenneelle enkelille. Kuitenkin ristinmerkkien erottelu ei ole ihan näin yksinkertaista. Okkultistisen seuran Azazelin tähden veljeskunnan Frater Nefastoksen argumentaation mukaan ne voivat jopa luoda symbioosin.(28)
Risti on vahvin kirkollinen symboli, joten se on myös hyvin suosittu merkki black metallin harjoittajien keskuudessa. Okkultistisia tai esoteerisia ristejä tai siihen verrattavia kuvioita on useita. Satanisteille tutuin on Saatanan risti (Leviathan Cross), jossa tuplaristin alla on ikuisuussymboli. Risti kuvaa tasapainoa ja iäisyyttä.
Risti käännettynä versiona ilmentää ristin symbolista antiteesiä. Se kannattelee kaikkia niitä arvoja, jotka kristinusko kieltää. Tämän vastavoimaisuuden toive on hyvin keskeistä ymmärtää, kun yrittää tulkita black metallin kuvastoa.
Nefastoksen mukaan yhdistämällä nämä kaksi energiaa saadaan aikaan todellinen synteesi, jolloin voidaan puhua jo satanismista yhtenä kristinuskon lahkona, samoin kuten gnostilaisuudestakin. Nefastos jatkaa, että käännetty risti on oiva symboli, koska Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa. Ristiinnaulitsemisensa yhteydessä Pietari pyysi, että hänen ristipuunsa käännetään ylösalaisin, koska hän ei ole Jeesuksen arvoinen. Näin piena alaosassa oleva risti sai nimensä: Pietarin risti.(29)
Todellisen black metal fanin tunnistaa siitä, että hän on ommellut hihaansa Norjan lipun pystyyn, jolloin lipun risti muodostaa alassuin olevan ristin ja Norjan lippu viittaa black metallin synnyinsijoille. Tässä tavassa on myös kahtalainen kieltämisen merkitys. Kielletään kirkko, mutta kielletään myös valtiolliset instituutiot valjastamalla valtion tärkein symboli mainittuun käyttötarkoitukseen. Kolmas kieltämisen tapa olisi varmaan ristisymbolin kannattelemat yhteisölliset arvot. Meidän edestämme on uhrauduttu, joten olemme myös velvollisia tekemään hyvää. Todelliset pimeän tien kulkijat eivät tätä hyväksy, vaan individualistinen hegemonia on lähempänä ajatusmaailmaa. Tämä siis on koko satanismin ajattelun keskiössä:
”Lyhyesti: irtisanoutuminen kärsimyksen merkityksellistämisestä [sic.].”
Frater Nefastos(30)
Ristiä käytetään myös monin eri tavoin. Sen tuottamat käsimerkit, yms. ovat lähes yhtä käytettyjä kuin ns. pirunsarvet-käsimerkkikin. Semanttisen erona voisi kai pitää, että pirunsarvia voi näyttää jopa Yhdysvaltain presidentti, mutta hän ei olisi voinut tehdä sormillaan käännettyä ristiä, tuhoamatta uraansa siihen paikkaan. Pirunsarvet ovat näin ollen hyväksyttävämpi kevytsymboli. Tämä implementoi black metalliin olennaisesti kuuluvat True ja False -jaottelun: ketkä ovat todellisia rippileiriläisiä ja ketkä eivät. Tämä ajattelu sai alkunsa tietenkin Norjasta. Alkuaikoina esipuheessa mainitut muusikot olivat sitä mieltä, että black metallin on tarjottava äärimmäistä vastavoimaa kaikelle; toteutuksessa, symboleissa, sanoituksissa tai muussakaan ei saanut tinkiä piiruakaan. Amerikkalaisen Anton LaVeyn kuusikymmentäluvulla perustama Saatanan kirkkokin oli hedonistien versio satanismista, eikä ollut osa oikeaa True-aatetta. True ja False -jaottelulle on perusteensa satanismissa. Hyvin yksinkertaistaen voidaan tulkita, että True-ajattelun kuuluu se, mikä rikkoo olemassa olevan yhteiskuntanormiston tabuja. Käännetyllä ristillä herjausarvo on lähes maksimaalinen. Kuten sanottua pirunsarvi-käsimerkkejä näyttelevät jo valtiomiehetkin, teinit ovat piirrelleet pentagrammeja pulpetteihin jo vuosikymmenten ajan, ilman suurempaa moraalipaniikkia muiden kuin siivoojien keskuudessa, mutta risti käännettynä ei ole enää leikkiä. Se on puhtaasti osoitus ilmaisijan mielipiteestä: tietoista tabun rikkomista. Jumalanpilkkaa puhtaimmillaan (paitsi jos merkkiä käyttää Oulun piispa). Juliuslaista innovatismia par exellance. Tässä symboleiden kiehtovuus ilmenee parhaimmillaan. Käännetty risti on kristinuskon käyttämä ja hyväksymä symboli, jota pappi voi hymyssä suin kantaa Pohjoismaiden laajalevikkisimmän jutun kuvituskuvassa, mutta kun ristin kääntää väärinpäin pitkätukkainen metallimies, ollaan rienauksen syvässä päässä. Symbolit ovat siis raskaasti ladattuja käyttäjänsä mielipiteellä. Mutta myös merkin kantaja saa osakseen ladattuja ennakko-oletuksia. Tästä esimerkkinä käy hyvin valitut sanat, jolla symbolia kuvataan. Helsingin Sanomien toimittaja kirjoittaa otsikossa ristin olevan väärinpäin, mutta Azazelin tähden veljeskunnan Frater Nefastos puhuu käännetystä rististä. Kyse on näkökulman valinnasta. Tuliko Helsingin Sanomien toimittaja vahingossa paljastaneeksi oman sitoutuneen näkökulmansa sanavalinnoillaan? Mielestäni neutraalimpi nimitys on käännetty risti kuin risti väärinpäin.
Corpse paint
Corpse paint tarkoittaa black metal -muusikoiden yleisesti käyttämiä kasvo- ja vartalomaalauksia. Kasvomaalausten historian voi ulottaa jo Arthur Brownin (1968) käyttämään kasvomaalaukseen. Hänen viitoittamallaan musiikillisella vai pitäisikö sanoa kokonaistaiteellisella tiellä jatkoi Alice Cooper seitsemänkymmentäluvun alussa. Samoihin aikoihin aloitti myös Kiss, jonka basistin Gene Simmonsin hahmon Devilin voidaan katsoa edustaneen jo hyvin samankaltaista pelottelukuvastoa, mutta hieman eri merkityksessä kuin nykyinen black metallin corpse paint. Myös jotkin punkbändit ovat käyttäneet kasvomaaluksia, kuten amerikkalainen Misfits. Heavykulttuurissa mainittujen lisäksi Mercuful Fate ja Sarcofago käyttivät corpse painteja. Black metallin skenediskurssissa kasvomaalausten alkuperäinen tarkoitus oli tehdä kantajastaan mahdollisimman kuolleen näköinen: valkoiset kasvot ja mustat silmänaluset ja suupielet. Tämä tarkoitus on saanut useita innovatiivisia toteutusmuotoja, kuten veren (punainen väri) lisääminen maskiin.
Black metal on hyvin vaikeasti määriteltävä musiikkimuoto, joten asiaan vihkiytymättömille yksi hyvä tunnistuskeino on juuri corpse paint -naamiot: Todennäköisesti tällöin bändi lukee itse soittavansa black metallia, vaikkei sitä aina kuulija muusta tunnistakaan. Black metallillahan ei ole mitään yhteistä musiikillista perustaa, kuten Ikäheimonenkin Häkkisen haastattelussa totesi.
H:n mukaan kasvomaalaukset ovat lähes initiaationomaisia. Ne implementoivat siirtymisen toiseen tilaan, toiseen minään.(31) Ne todentavat kuoleman olemuksen ja kuvastoa.
Lopuksi
Symbolit ovat tulkinnanvaraisia, ja tästä syystä niiden käyttö tulisi olla harkittua tai ainakin tarkoituksenmukaista. Ei ole harkitsematonta kantaa käännettyä ristiä kaulassaan, jos tietää mitä sillä haluaa ilmaista. Okkultismin harjoittajalle tämä on jopa varsin suotavaa. Kahden symbolin symbioosilla synnytetään ääntä, sillä saadaan aikaan merkki.
Historiallista jatkumoa black metallin aatteelle täytyy hakea 1900-luvun vaihteesta, niin ideologisesti kuin kuvastollisestikin. Okkultistinen aatevirtaus alkoi nousemaan vanhassa Euroopassa niin sanottujen salaseurojen perinteestä. Esimerkiksi ruusuristiläiset olivat hyvin kiinnostuneita okkultismin metodeista, esoteerisuudesta ja salatieteistä. Taidesuuntauksista black metallin kuvasto on paljon velkaa barokille ja 1900-luvun alun art noveau’lle sekä symbolismille. Näistä taidesuuntauksista löytyy varsin paljon kuvallisia esikuvia. Samoin ne ajoittuvat aikoihin, jolloin salatieteiden suosio on ollut voimallisimmillaan.(32) Ei ole siis sattumaa, että barokin ajan maalaukset tai veistokset ovat pullollaan esoteerisia tai jopa okkultistisia viittauksia. Sama pätee art noveau -tyyliin – gotiikasta tai symbolismista nyt puhumattakaan. Jotkut ovat esittäneet myös kulttuurista yhtäläisyyttä esimerkiksi Edvard Munchin teosten ja black metallin kuvaston välille. En kiellä ajatusta. Ei ole mikään ihme, jos ekspressionistinen taidemaalari ja ekstremistisen musiikkityylin harjoittajat ammentaisivat samoista energioista. Tätä ei mielestäni pidä sekoittaa traditionalismiin, jota en black metallin yhteydessä näe. Nationalistinen eetos on jotain kulttuurisen omimisen ja rienaavan symboliikan käytön välimaastoissa, mutta traditionalismia se ei ole. On väärin mennä esimerkiksi tribalismin taakse, jollei todellisuudessa siitä ole kyse. Miksi tässä kohdin kyseisen kulttuurin harjoittajilla vaikuttaa olevan sokea piste? Vai onko kyse samanlaisesta kyvyttömyydestä sanoa ääneen se, mitä todella ajattelee, kuin vaikka rasisteilla, jotka käyttävät retoriikassaan mieluummin termiä maahanmuuttokriittinen?
Olen puhunut väitöskirjassani kielenkäyttöpelistä, joka tarkoittaa käsitteenä kontekstin eri toimijoiden käyttämiä mekanismeja, retoriikkaa ja hiljaisuutta yhdessä.(33)
Tässä tapauksessa kyse on kaikista edellä mainituista ja yhdessä tämä toimintatapa luo kielenkäyttöpeliä. Olen lisännyt käsitteeseen sanan käyttö, koska olen halunnut erottaa käsitteeni Wittgensteinin tai de Saussuren kielipelien määritelmistä tai kielen normatiivisuudesta yleensä. He molemmat painottavat kielenkäytön konventiota ja mekanismeja, mutta jos kieltä ei aktiivisesti käytetä, vaietaan tai kielenkäytön muotoja vääristellään konventioiden vastaisesti, niin tällöin voidaan puhua kielenkäyttöpelistä. Toisaalta käsite on käyttökelpoinen, jos kyse on käsitteiden tarkan määritelmän tarkoituksellisesta hämärtämisestä tai jopa muuttamisesta. Käsitteiden määritelmän muuttamisesta on kyse esimerkiksi silloin, kun poliitikko syyttää valeuutiseksi hänestä kerrottua faktaa, eli hän muuttaa totuuden ja valeuutisen käsitteet ympäri, jolloin kumpikaan sana ei pidä enää paikkaansa Näin käsitteen määritelmä, merkitys ja käyttötarkoitus on tahallisesti muutettu, oman agendan ajamisen vuoksi. Tästä seuraa hajaannusta, jota vaikkapa populistit politiikassa ajavat. He valjastavat käsitteet oman pelinsä osaksi. Totuus muuttuu subjektiiviseksi, siinä missä moraalikin. Kun mekanismia ei käytetä tai se muutetaan, niin silloin pitää selittävä käsitekin tarkentaa, ja tästä syystä käytän sanaa kielenkäyttöpeli.
Samoin kielenkäyttöpelistä voimme puhua, kun sanoja estetisoidaan. Black metallissa tämä on varsin yleistä. Kappaleiden ja levyjen nimet ovat jo itsessään muutakin kuin aiheeseen viittaamista. Kappaleiden nimeäminen on tarkkaan harkittua ja näyttävää, kuten ”Messe Noire”, ”Ora Pro Nobis Lucifer”, ”Zos Kia Cultus” (Behemoth) tai saman yhtyeen ”At the Left
Hand ov God”. Latinan käyttö luo okkultistista mystiikan vaikutelmaa. Samaa tekotraditionalistista näyttävyyttä haetaan muuttamalla englannin kielen prepositio of muotoon ov. Tällekin tavalle moni mustan metallin mies keksii monia muitakin syitä, mutta väitän, että kyseessä on pääasiallisesti esteettien tehokeino. Sanojen estetisoinnista on kyse myös tämän alakulttuurin yhtyeiden logoissa. Esimerkiksi yksi legendaarisimmista on norjalaisen Darkthrone-yhtyeen logo, jota ulkoasutoimittaja Carl Henning kuvasi Ville Similän toimittamassa lehtijutussa (HS) ”Metallin muoto” seuraavasti: ”Hiivasieni, sienirihmasto, limanuljaska. Pervo, mustavalkoinen grafiikka, jonka tarkoitus on työntää pois”.(34)
Olen yrittänyt sanallistaa sellaisia symboleita, joiden tulkinnat ovat olleet hyvin aika-, paikka- ja kulttuurisidonnaisia. Lisäksi symbolin tulkinnan tekee vaikeaksi se tosiseikka, että symbolin merkitys ei ole yksiselitteinen; symboli ei ole suoraan tässä edessä vaan sen merkitystasot avautuvat vasta kielenkäytön myötä. Ja kun kieli kehittyy ja muuttuu, niin kaikki sille alisteinen kommunikaatio on muutoksessa.
Tulkinnan normatiivisuus tuo symbolien tulkinnalle ryhtiä ja paikantaa ne osaksi omaa kulttuuriamme. Kuitenkin symbolit mielletään hyvin käyttäjälähtöisiksi, kuten on tullut osoitettua. Symbolit omitaan ja muutetaan omiin tarkoituksiin sopiviksi, ja sitten ne esitetään tämän oman tulkintamuodon kautta, ja jos yleisö ei ole aina kartalla tästä näkökulmasta, niin syntyy tulkintavirheitä. Tämä ajatus paljastaa sen, miksi tällaista symbolitutkimusta ja tulkintaa tarvitaan. Myös H tulkitsi valitsemani symbolit keskeisiksi tai tärkeiksi.
Monet tuomitsevat black metallin hyvin alhaiseksi itseilmaisun muodoksi. Siitä puuttuu moraali. Se ihannoi monia vastustettavia aatteita ja toimintatapoja. Joskus tuo vastustus on ihan oikeutettuakin, mutta moraalifilosofiselta kannalta näen tässä tietyn paradoksin. Jos takerrumme normatiivisuuden hengessä tiukasi sanojen käyttötapaan, niin eikö tällöin alhainen ole hyvin lähellä syvällistä. Ainakin sanojen perimä on hyvin samankaltainen: alas ja syvälle. Voidaan perustellusti kysyä, onko olemassa jokin semanttinen määritelmä syvällisyydelle vai onko se jokin inhimillisesti tunnistettava piirre, jota ei osata kuvata kuin kokemuksen ja havainnon kautta. Ilmiö lienee sama kuin vaikkapa hyvän kirjoituksen tai kuvan nähdessä: näin tämä pitääkin olla, vaikka ei osaa tarkasti määritellä, mikä tekee kohteesta hyvän. Ainakin black metallista voi puhua kulttuurisena ilmiönä, ja kokemuksena immersiivisenä, joka tarkoittaa samaa kuin syvällinen tai upottava. Voiko se silloin olla alhaista? Onko olemassa immersiivistä matalakulttuuria? Ja jos on, miten tämä kaksoisnegaatio on mahdollinen vai näyttäytyykö meille tällöin jokin uusi, positiivinen signaali, johon voimme sitoutua, jonka tunnemme omaksi. Viihdekulttuurin toimintamekanismi on juuri tässä. Alhainen tai matala viehättää, koska se nostaa meitä itseämme. Tämä on normatiivisuutta: kuinka sanojen ja käsitteiden käyttöä määritellään. Ja pystyvätkö kaikki meistä tunnistamaan saman hyväksi? Onko tällainen syvällisyyden tai ”oikean” syvällisyyden tunnistaminen joillekin helpompaa kuin toisille ja mistä tämä kertoo? Palaamme siis jälleen kysymykseen: miten asiat määritellään. Onko black metallin käyttämien symbolien tulkinta yhtenäistä vai sittenkin monikanavaista, jolloin yksioikoinen tuomitseminen osaksi matalakulttuuria onkin vain tylsämielinen osoitus rajoittuneesta mausta eikä todellisista määreistä, joista voimme olla samaa mieltä. Monikanavaisella tulkinnalla tarkoitan tapahtumaa, jossa sama viesti saavuttaa useat saman aikaan, mutta yksilön tulkinnalle jää varsin paljon tilaa, koska kanavat ovat erillisiä, eivätkä jaettuja. Eikö merkin määritelmä olekaan yhteisesti sovittu, ja näin selvitetty, vai onko jäljellä vielä paljon tulkintaa ja hämärää, jopa pimeää tilaa, jota voimme edelleen hapuilla? Ei tullut vielä historian loppua tai ollut viimeistä ihmistä.
________________________________________________________________
Viitteet:
1: Tämän väitteen Marduk-yhtyeen kitaristi Evil on vahvistanut LoudWire-lehden haastattelussa (4.6.2012), sanoen saaneensa yhden palasen.
2: Wikipedia (luettu: 22.9.2019).
3: Kristeva, Julia (1982) Powers of horror. New York. Columbia University Press.
4: teoksessa La Pensée sauvage, 1962.
5: Youtube-video (2006) Metal Evolution – extreme metal | Full episode. BangerTv. (katsottu 20.11.19).
6: Häkkinen, Perttu (30.8.2016) Black metal – kuoleman ja [S]aatanan musiikkia. Yle Puhe.
7: Vihavainen, Timo (2009) Länsimaiden tuho. Helsinki. Otava. s. 144.
8: Ikäheimonen, Tero (2016) Pirunkehto: suomalaisen Black metallin tarina. Helsinki. Svart. 2. painos. s. 373.
9: Julius, Anthony (2002) Transgressions: The Offences of Art. Chicago. University of Chicago Press.
10: Takala, Anna (2.12.2018) Piispan hatussa oli risti väärinpäin ja siitä syntyi kohu, koska ihmiset eivät tunnistaneet Pietarin ristiä – Testaa, kuinka hyvin tunnistat uskonnollisia symboleita. Helsinki. Helsingin Sanomat.
11: Spengler, Oswald (1963) Länsimaiden perikato: maailmanhistorian morfologian ääriviivoja. Suom. Yrjö Massa. Helsinki. Kirjayhtymä.
s. 221.
12: Fukuyama, Francis (1992) Historian loppu ja viimeinen ihminen. Helsinki. WSOY.
13: Ikäheimonen, s. 410.
14: Häkkinen. Yle Puhe.
15: Saussure, de Ferdinand (2011) Yleisen kielitieteen kurssi. Tampere. Vastapaino. alkuperäisteos: Cours de Linguistique Générale, 1907-1911.
16: Taiteen pikkujättiläinen, s. 228–229.
17: Wilson, Simon & Lack, Jessica (2008) The Tate guide to Modern Art terms. London. Tate publishing. s. 102.
18: Taiteen pikkujättiläinen, s. 228–229.
19: Suuri Symbolikirja (2003) Toimittanut ja suomentanut Lempiäinen, Pentti. Helsinki. WSOY. Seitsemäs painos. s. 256.
20: Lempiäinen, s. 258.
21: Viestipalvelun välityksellä lähetettyihin kysymyksiin H vastasi 19.9.2019.
22: Lempiäinen, s. 257–258.
23: Muradova, Anna R. (2008) The Red devil and the Symbolic Meaning of the Colour ‘Red’ in Modern Breton. Moskova. institute of linguistics of the Russian academy of Sciences.
24: Satanistit eivät palvo tai seuraa Saatanaa. He korostavat itsensä palvomista eli jokainen on oman todellisuutensa jumalhahmo. Maailmasuhde on näin hyvin subjektiivinen eikä siihen katsomukseen sovi kenenkään seuraaminen tai palvominen.
25: H:n haastattelu 19.9.2019.
26: H:n haastattelu 19.9.2019.
27: H:n haastattelu 19.9.2019.
28: Nefastos, Frater (Julkaistu 29.1.2014) Käännetty Risti. http://www.azazel.fi/lucifer/2014/01/kaannetty-risti/. Luettu 3.7.2019.
29: Nefastos, Frater (Julkaistu 29.1.2014) Käännetty Risti. http://www.azazel.fi/lucifer/2014/01/kaannetty-risti/. Luettu 3.7.2019.
30: Nefastos, Frater (Julkaistu 29.1.2014) Käännetty Risti. http://www.azazel.fi/lucifer/2014/01/kaannetty-risti/. Luettu 3.7.2019.
31: H:n haastattelu 19.9.2019.
32: aiheesta voi lukea lisää uutukaisesta Nina Kokkisen teoksesta: Totuuden etsijät: Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa.
33: Sarpola, Jouni (2015) Spectapoliksen patsaat: Avaruuslaivue, liikavarvas ja muutama muu julkinen veistos vuosituhannen vaihteessa. Helsinki. Aalto-yliopisto.
34: Similä, Ville (2005) Metallin muoto. Helsinki. Helsingin Sanomat. Sivunumeroa ei ollut saatavilla.
Kirjallisuus:
Fukuyama, Francis (1992) Historian loppu ja viimeinen ihminen. Helsinki. WSOY.
Ikäheimonen, Tero (2016) Pirunkehto: suomalaisen Black metallin tarina. Helsinki. Svart. 2. painos.
Julius, Anthony (2002) Transgressions: The Offences of Art. Chicago. University of Chicago Press.
Kallio, Veikko & al. (1991) Taiteen pikkujättiläinen. Helsinki. WSOY. Neljäs painos.
Kokkinen, Nina (2019) Totuuden etsijät: Esoteerinen henkisyys Akseli Gallen-Kallelan, Pekka Halosen ja Hugo Simbergin taiteessa. Tampere. Vastapaino.
Kristeva, Julia (1982) Powers of horror. New York. Columbia University Press.
Muradova, Anna R. (2008) The Red devil and the Symbolic Meaning of the Colour ‘Red’ in Modern Breton. Moskova. institute of linguistics of the Russian academy of Sciences.
Sarpola, Jouni (2015) Spectapoliksen patsaat: Avaruuslaivue, liikavarvas ja muutama muu julkinen veistos vuosituhannen vaihteessa. Helsinki. Aalto-yliopisto.
Saussure, de Ferdinand (2011) Yleisen kielitieteen kurssi. Tampere. Vastapaino.
Spengler, Oswald (1963) Länsimaiden perikato: maailmanhistorian morfologian ääriviivoja. Suom. Yrjö Massa. Helsinki. Kirjayhtymä.
Suuri Symbolikirja (2003) Toimittanut ja suomentanut Lempiäinen, Pentti. Helsinki. WSOY. Seitsemäs painos.
Vihavainen, Timo (2009) Länsimaiden tuho. Helsinki. Otava.
Wilson, Simon & Lack, Jessica (2008) The Tate guide to Modern Art terms. London. Tate publishing.
Comments